Haasteottelun voitto KSKKH:lle

Jo perinteeksi muodostunut Pohjois-Karjalan Kanakoirakerhon ja Keski-Suomen Kanakoiraharrastajien välinen haasteottelu kisattiin 19.10.2024 Maaningalla, Kaunisahon tiluksilla.

Vetovastuu oli tänä vuonna P4K:lla. Tämän vuotinen ottelu oli jo järjestyksessään kahdeksas! Haasteottelun lisäksi päivä oli myös virallinen KAER peltokoe, johon osallistumisoikeus oli vain kerhojen nimeämillä joukkueilla. Kummallakin joukkueella mukana oli sääntöjen mukaisesti viisi koiraa: 2x NUO, 2x AVO ja 1x VOI.

Tuomareina haasteottelussa toimivat Jukka Hannus ja Aki Hyvönen.

Haasteottelun aamu valkeni pilvipoutaisena, lämpimänä +8 ja heikkotuulisena. Riistaa löytyi hyvin koirien kokeiluun ja pyssyt paukkuivat tasaiseen tahtiin pitkin päivää. Ottelussa oli erinomainen kennelhenki ja voittajan ratkeamista saatiinkin jännittää tuomareiden loppukritiikkiin asti.

Tällä kertaa pytty matkasi Keski-Suomeen pistein 287-329! Voitot ovat nyt 5 – 3 KSKKH:n eduksi. Ensi vuonna vetovastuu on Keski-Suomen Kanakoiraharrastajilla ja silloin otellaan taas!

Tuloksia tuli KSKKH joukkueelle seuraavasti:

NUO2 kkssu METSÄLUOVIN GN PALLOSALAMA/ Emppu ja Tuomo Putkonen

NUO2 imsn KUURANKORVEN ELLI/ Elli ja Arto Kankkunen

AVO1 bren TAIKAMÄEN MILLA MAGIA/ Ulpu ja Taina Viheri

AVO2 pmsu TÄTINKIVEN KIPINÄ/ Kipi ja Eveliina Pitkänen

VOI0 lkwsn ORLA VON WALHALLA/ Orla ja Mari Malinen

Onnittelut koko KSKKH joukkueelle menestyksestä!